Running race 1:12:49 [5] 15.0 km (4:51 / km) +176m 4:35 / km
shoes: Inov8 Roclite 285
Juoksuralli koettu, osanottajia ei ollut kamalan paljoa mutta reitti oli hieno. Omaan makuun olisi toivonut enemmän polkua mutta korkeuseroa riitti. Tuloksia ei vielä netissä näy mutta siihen nähden että alla on useampi kisa olen tyytyväinen omaan aikaan, 1.12:49/15km oli virallinen aika. Sijoitus oli 5.
Oli hienoa saada vielä viimeiselle 2,5 kilometrille ns. uusi vaihde päälle ja meni kyllä aika mukavasti loppu.
GPS näyttää matkaksi hieman alta 14km. Hienosti oli merkitty maastoon kilometrit mutta jos ne heittää 7,5km kierroksella 700m niin... noh...
Vierumäen rooli oli jäänyt jokseenkin vähälle, syystä tai toisesta Vierumäen väki ei osannut ohjata ihmisiä oikeaan starttipaikkaan. Mutta lopulta kaikki viivalle tulijat löysivät starttipaikalle.
Itse kilpailussa ihmetytti se että minkä takia reitti oli ohjattu kulkemaan muutamassa paikassa sammalikoissa yms paikoissa mistä tuollaisen n.50 hengen juoksijan joukko jättää "mielenkiintoiset" jäljet. Suurilta osin reitti kulki kuitenkin ns. ulkoilureiteillä ja hyvin vähän varsinaista polkujuoksua oli tarjolla. Hienoja nousuja sorakuopalla ja muutama oikein terävä nousu mahtui mukaan.
Kilpailu kuitenkin järjestettiin osittain oppilastyönä joten on pakko antaa myös hieman ns "anteeksi" järjestelyjen ja tapahtuman markkinoinnin suhteen. Ensi vuonna tapahtumalta toivoisi selkeästi parempaa markkinointia että tämä ylipäätään on olemassa ja tarkemmin mitä siellä tehdään. Mikäli osiot säilyvät edelleen tapahtuman ytimessä, 2,5km sileää, 2,5km oikeasti polkujuoksua ja 2,5km rankkoja mäkiä olisi toivomuslistalla kärkipäässä. Jos Vierumäki on edelleen paikkana, toivoisi Vierumäeltä aktiivista otetta jotta myös mahdolliset muut paikalla olijat saadaan ohjattua kisaamaan, siellä niitä satunnaisia kisaajia riittäisi.
Yksi parhaita asioita oli kuitenkin se että kisassa ei ollut yhtä ainutta keinotekoista estettä. Järjestäjillä oli mukava ja leppoinen meininki joka välittyi myös kilpailijoihin.